”Tässä museossa mikään ei ole mahdotonta!” — Lasten ajatuksia tulevaisuuden museosta

Kirjoittaja: Karoliina Autere

Mielikuvittelun voimaa ja mahdolliset tulevaisuudet

Jotta hyvä tulevaisuus voisi toteutua, meidän täytyy ensin pystyä kuvittelemaan se. Meillä on lukuisia eri mahdollisuuksia siihen, millainen tulevaisuus voi olla. Kun pystymme kuvittelemaan hyvän ja toivottavan tulevaisuuden, voimme alkaa tehdä tekoja ja päätöksiä, jotka vievät meitä sitä kohti.

Kuvittelu on ihmisten supervoima. Aikuisille mielikuvittelu voi olla kuitenkin myös haastavaa. Erityisesti hyvien ja toivottavien tulevaisuuksien hahmottuminen vaatii meiltä erityisen paljon työtä. Tarvitsemme usein erilaisia työpajoja ja menetelmiä, jotka auttavat meitä kuvittelussa. Lapset ovat mielikuvittelun erityisasiantuntijoita.

”Museo näkee meidät!”

ParasRakas museo jalkautui oululaisiin päiväkoteihin keskustelemaan lasten kanssa hyvistä tulevaisuuksista. Lapset pääsivät tulevaisuusverstaissa suunnittelemaan Ouluun rakentuvaa ParastaRakasta lasten museota. Ensin askartelimme tulevaisuuslasit, jotka auttoivat meitä näkemään hyvät tulevaisuudet paremmin. Sitten teimme aikahypyn tulevaisuuteen katselemaan miltä siellä näyttää.

Paperista askarreltu maski silmille. Maski on koristeltu erivärisillä yksityiskohdilla.

Tulevaisuuslasit auttavat näkemään hyvät tulevaisuudet paremmin.

Lapsen kädet värittämässä papreista leikattua maskia.
Keskellä värikynälaatikko. Reunassa kahden lapsen kädet värittämässä paperista leikattua maskia.

Toiveikkuus, rakkaus sekä luonnon ja eläinten huomiointi päätyivät erilaisia symboleina näihin tulevaisuuslaseihin.

”Ovi, joka on aina avoinna kaikille”

Lasten mielestä museo on paikka, johon on kiva tulla koko perheen kanssa ja jossa kaikilla on kivaa. Heidän mielestään on tärkeää, että museossa on paljon nähtävää ja tutkittavaa. Lasten museoon toivottiin paljon erilaisia kiipeilymahdollisuuksia, keinuhevosta, sateenkaariliukumäkeä ja arkeologista kaivauspaikkaa.

Lapsen piirrustus.

Museossa pitää olla sateenkaariliukumäki ja iloinen täti, joka ottaa vastaan.

Kaikki aistit museoon

Salaovet, tehtäväradat ja pienet salaiset sopukat ovat tärkeitä lasten omassa museossa. Museossa pitää saada leikkiä muun muassa kotileikkiä leikkimökissä, majaleikkiä leirinuotion äärellä, eläintenhoitoa ja roolileikkejä. Siellä pitää saada kokea asioita kaikilla aisteilla.

Lasten museoon tarvitaan myös rauhoittumispaikka, johon voi pysähtyä pötköttelemään ja lueskelemaan. Museoon mahtuu myös laulua ja tanssia. Myyttiset olennot, kuten keijut, haltiat, yksisarviset ja lohikäärmeet kiinnostivat monia.

Lapsen piirrustus.
Lapsen piirrustus.

Värikkäitä värejä, värivaloja ja aarrearkkuja timantteineen näkyi monen suunnitelmissa.

Lapsen piirustus.

Museossa pitää olla mukava ravintola, josta saa jättilihapullia, monenmoisia herkkuja sekä keittolounasta. Siellä saa syödä myös omia eväitä.

Tunnetaidot ja erilaisten tunteiden hallinta mietitytti lapsia. Museoon toivottiin pelonharjoitteluhuonetta, jossa voisi harjoitella rohkeutta ja toiveikkuutta tulevaisuuteen. Nämä ovat varsin keskeisiä taitoja tässä ajassa myös meille aikuisille.

Lapsen piirustus.

Pelkojenharjoitteluhuone rakentuu.

Puunvärisistä palikoista tehty rakennelma.
Erilaisista ja erivärisistä leikkipalikoista tehty rakennelma.

Museon pihalla on kiva leikkipaikka, jossa on kiipeilyteline, liukumäki, trampoliini, karuselli, hedelmäpuita ja vesiallas.

Tammi-helmikuussa 2024 järjestettiin 8 lasten tulevaisuusverstasta oululaisissa päiväkodeissa. Verstaisiin osallistui 108 lasta.

Kuvat ja teksti: Karoliina Autere, ParasRakas museon projektipäällikkö