Pohjois-Pohjanmaan museo on murroksessa: näyttelyt Ainolan tiloissa sulkivat ovensa vuoden 2023 lopussa, ja uudet näyttelytilat avautuvat Myllytulliin rakennettavaan uudisrakennukseen vuonna 2026. Tämä tarjoaa museolle tilaisuuden tarkastella omaa rooliaan museona ja pohtia, mitä se haluaa tarjota käyttäjilleen tulevaisuudessa.
Tilaisuus tarjoaa ennen kaikkea mahdollisuuden aktiiviseen yhteistyöhön museon käyttäjien ja eri yhteisöjen kanssa. Osallisuuden ja yhteisen keskustelun kautta on pyritty selvittämään sitä, mitä museolta toivotaan ja tarvitaan jatkossa. Pohjois-Pohjanmaan museon ParasRakas museo -hanke on selvittänyt tätä muun muassa erilaisten tulevaisuusverstaiden, työpajojen ja näyttelyssä tapahtuneen osallistavan toiminnan kautta.
Yhteistyötoimintaan on osallistunut muun muassa museon käyttäjiä ja henkilökuntaa, opiskelijoita, päiväkoteja sekä Oulun kaupungin päättäjiä. Vuosien 2023 ja 2024 aikana yhteistyöhön on osallistunut yhteensä satoja ihmisiä ja sen tuloksena on syntynyt runsas määrä arvokasta aineistoa, jonka pohjalta hanke etenee suunnittelemaan uutta Pohjois-Pohjanmaan museota ja upouusia näyttelyitä.
Katse tulevaisuudessa, menneisyys mielessä
ParasRakas museo –hanke soveltaa dynaamisen museon toimintamallia. Tavoitteena on luoda tulevasta Pohjois-Pohjanmaan museosta yhteiskunnallisesti vaikuttavampi sekä kulttuurisesti ja ympäristöllisesti kestävämpää tulevaisuutta rakentava museo.
Dynaamisen museon kulmakivenä on tulevaisuusajattelu. Tulevaisuus ei ole ennalta määriteltyä, vaan siihen voi vaikuttaa tämänhetkisten tekojen ja valintojen kautta. Dynaaminen museo luo edellytyksiä tulevaisuusajattelulle museoympäristössä: museo suuntaa katseensa tulevaisuuteen, pitäen kuitenkin koko ajan menneisyyden mielessään ja kiinnittyen aktiivisesti nykyhetkeen.
Kestävyys ja mukautumiskyky ovatkin ominaisuuksia, joita museolta kaivataan jatkossa. Kestävyydellä tarkoitetaan ympäristöllisesti kestävää elämäntapaa, mutta myös kulttuurista kestävyyttä. Tätä tarkoitetaan myös tulevaisuusperinnöllä: mitä yhteisiä taitoja, tietoja ja tekoja voimme hyödyntää rakentaessamme kestävämpää tulevaisuutta ja konkreettista muutosta.
Tulevaisuusperintötyöskentelyä on ParasRakas museo -hankkeessa hyödynnetty verstaiden muodossa. Tulevaisuusperintöverstaissa on pohdittu tavoiteltavia, mielikuvituksellisia ja pelättyjäkin tulevaisuuksia. Näiden pohdintojen kautta on mahdollista lähteä etsimään ja rakentamaan toivottuja tulevaisuuksia ja kestäviä toimintatapoja, eli tulevaisuusperintöä.
Museo herättää monenlaisia tulevaisuuteen ja menneisyyteen liittyviä ajatuksia ja näitä pohdintoja nousee esille myös ParasRakas museo -aineistoissa. Museo voi herättää ajatuksia esimerkiksi siitä, mitä meistä jää jäljelle ja miten meidät muistetaan tulevaisuudessa. Museossa menneisyys voi herättää nostalgisia tunteita ja saada vertaamaan historiaa nykypäivään. Samalla museo voi herätellä peilaamaan menneisyyttä tulevaisuuteen ja pohtimaan syy-seuraussuhteita.
Menneisyyden ja nykypäivän vertailu voi näkyä ajan kultaamina muistoina ja nostalgisena “ennen kaikki oli paremmin” -ajatteluna, mutta menneen pohtiminen museossa voi saada myös miettimään, kuinka monet asiat ovat nykypäivänä aiempaa paremmin. Museo onkin oiva kenttä tällaisen keskustelun syntymiselle. Lisäksi museo voi auttaa sitomaan tämän päivän yhteiskunnallisia ilmiöitä ja näkökulmia historiallisiin ilmiöihin. Historian, nykypäivän ja tulevaisuuden yhteen nivomista toivottiinkin tulevilta näyttelyiltä.
Aineistoissa nousi esille myös se, kuinka lähihistoriasta kertominen herättää helposti tunteita juuri sen nostalgisen ja osalle vierailijoista tutun luonteensa vuoksi. Monia viehättävät näyttelyaiheet, joihin kävijä voi kiinnittyä ja joissa on kosketuspintaa omaan elämään. Osa pitää esimerkiksi esihistoriaa niin kaukaisena ja abstraktilta tuntuvana historiana, ettei se herätä tunteita, eikä niin kauas menneisyyteen ajatteleminen välttämättä ole kovin helppoa ja konkreettista. Kuitenkin samalla voidaan kokea tärkeäksi tuntea myös paikallisalueen kaukaisempaa historiaa ja esimerkiksi sitä, miten ja milloin aluetta on asutettu ensimmäisen kerran.
Yhteisöllisyyttä ja interaktiivisuutta eri muodoissa
Aineistosta käy selkeästi ilmi, että museon toimintaan toivotaan yhteisöllisyyden ja osallistumisen mahdollisuuksia. Museon toivotaan tarjoavan erilaisia tapahtumia, opastuksia, interaktiivista toimintaa, työpajoja, luentoja ja teemapäiviä, joihin yleisö pääsisi osallistumaan. Jokaisella kävijällä on omat toiveensa ja rajoitteensa osallistumisen suhteen, minkä vuoksi käymisen ja osallistumisen vaihtoehtoja tulisi olla monipuolisesti. Esimerkiksi opastusten osalta toivotaan sekä osallistavia ja toiminnallisia keskusteluopastuksia että myös perinteisiä opasvetoisia opastuksia, joita voi tulla kuuntelemaan. Toimintaa tulisi olla eri ikäisille ja eri kohderyhmille suunnattua, sekä myös täysin kaikille halukkaille avointa toimintaa.
Museolta kaivataan myös osallisuutta, vuorovaikutuksellisuutta ja avoimuutta. On tärkeää ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja yhteistyötä yleisön ja museon välillä suunnitteluvaiheesta aina toteutukseen ja jälkipuintiin. ParasRakas museo -hankkeen kautta on nähtävissä, kuinka hedelmällisiin tuloksiin tällaisella yhteistyöllä voidaan parhaimmillaan päästä. Museon eri-ikäisillä ja eri yhteisöihin kuuluvilla käyttäjillä on selkeästi kiinnostusta ja halua päästä mukaan suunnittelun vaiheisiin ja olla tätä kautta merkityksellinen osa Pohjois-Pohjanmaan museon tulevaisuutta. Eri ryhmät ja yksilöt tarjoavat omia antoisia ja ainutlaatuisia näkökulmiaan siihen, mitä museolta tarvitaan jatkossa ja millaisia tarinoita museon toivotaan kertovan.
Monipuolisella yhteistyöllä ja vuoropuhelulla on mahdollista päästä ainutlaatuisiin tuloksiin, minkä vuoksi on tärkeää ottaa yhteistyö ja osallisuus jatkuvaksi osaksi museon toimintaa. Osallisuuteen on tärkeää tarjota myös erilaisia kanavia. Esimerkiksi sosiaalista mediaa on ehdotettu hyväksi kanavaksi, jonka kautta käyttäjät voivat osallistua vaikkapa äänestämällä toivotuista näyttelyistä tai tapahtumista.
Museossa pitää olla sateenkaariliukumäki ja iloinen täti, joka ottaa vastaan.
Ilmapiirin kulmakiveksi saavutettavuus
Aineistoista nousi esille selkeä tarve varmistaa museon ja sen toiminnan saavutettavuus kaikille. Eräässä päiväkodissa järjestetyssä tulevaisuusverstaassa nousikin esille lapsen toive museon ovesta, joka on aina avoinna kaikille. Tämä voi tarkoittaa monia asioita, ja saavutettavuus näkyikin käyttäjien toiveissa ja tarpeissa erilaisina asioina. Museorakennukselta toivotaan muun muassa esteettömyyttä, turvallisuutta ja tilavuutta, hyvää sisäilmaa, tarpeeksi tuoleja sekä tuoksuttomuutta.
Saavutettavuudella voidaan tarkoittaa myös tiedon saavutettavuutta. Aineistoissa esiintyi toive tiiviisti ilmaistuista, helppolukuisista teksteistä näyttelyissä sekä mahdollisuudesta perehtyä halutessaan tarkemmin aiheeseen esimerkiksi lisämateriaalin kautta. Tekstit ja muut esillä olevat asiat toivottiin myös sijoitettavan sellaiselle korkeudelle, jossa ne ovat mahdollisimman monien luettavissa ja myös lasten nähtävillä.
Jotta museoon saapuminen ei muodostuisi kynnykseksi kenellekään, on tärkeää pohtia myös museovierailun kustannusta käyttäjälle. Edullisia hintoja ja ilmaispäiviä sekä ilmaisnäyttelyitä onkin toivottu paljon. Myös ilmaiset, matalan kynnyksen tapahtumat houkuttelisivat osallistumaan toimintaan. Kun puhutaan aidosta saavutettavuudesta, tarkoitetaan sillä myös ilmaista sisäänpääsyä.
Toiveita oli esitetty myös museon ilmapiirin suhteen. Monet toivovat tilalta rentoutta ja olohuonemaisuutta: tilaa, josta voi hakea lepoa ja rauhaa, mutta jossa voi myös huoletta jutella ystävän kanssa. Museosta toivotaan saatavan aitoa läsnäoloa ja kohtaamista sekä yhteyttä ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Museon tulisi olla kaikkien saavutettavissa jokaisen itse toivomilla tavoilla, oli se sitten yhteisöllisenä ja toiminnallisena kokemuksena tai levollisena arjen hengähdystaukona.
Museolta toivotaan lisäksi jalkautumista museotilojen ulkopuolisiin tapahtumiin ja paikkoihin, esimerkiksi pop up -pisteiden ja jalkautuvien näyttelyiden muodossa. Tällä tavalla museo voidaan tuoda myös niiden luokse, jotka eivät itse pääse tulemaan museorakennukseen.
Mistä kerrotaan? Miten kerrotaan?
Historia on aina kertomusta. Se siis väistämättäkin heijastaa kertojaansa ja tämän näkökulmaa. Se, mitä pidämme tärkeänä ja esittelemisen arvoisena – esimerkiksi keitä ihmisiä nostamme esille ja mitä tarinoita kerromme – riippuu aina aikakontekstista ja näkökulmasta. Osallisuusverstaiden aineistossakin nousi esille ajatus siitä, onko neutraalia kerrontaa mahdollista saavuttaa ja onko sen tavoittelu edes mielekäs tapa kertoa historiaa. Se, mistä kerrotaan ja miten siitä kerrotaan ovat aina valintoja, joista museoidenkin tulee olla tietoisia.
Tietoisia ja tiedostamattomia valintoja tehdään myös silloin, kun tarinoita jätetään kertomatta. Aineistoista nousi esiin tarve kipeiden ja vaikeidenkin aiheiden käsittelylle museossa. Synkästä historiasta vaikeneminen voi pahimmillaan synnyttää ylisukupolvisia traumoja. Näistä aiheista puhuminen voi kuitenkin auttaa purkamaan ja käsittelemään traumoja sekä oppimaan eväitä parempaan tulevaisuuteen. Museolla on mahdollisuus herätellä pohtimaan historian synkkiä ja vaiettujakin puolia, ja tätä museolta kaivataankin tulevaisuudessa.
Useammille nousi tärkeäksi mikrohistorian eli ruohonjuuritason historian esiin tuominen museossa. Museolla on nyt oiva mahdollisuus pyrkiä pois kronologisesta aikajanamallista, jossa tietyt merkittävät tapahtumat nostetaan määrittämään kansallista historiaa. Tämä kertomisen tapa jättää usein pimentoon tavallisten ihmisten tarinat, arjen historian sekä muiden kuin “voittajien” näkökulmasta kerrotun historian. Suurten linjojen sijaan useat osallistujat toivoivatkin museolta yksilöiden tarinoita, tavallisen arjen kuvauksia ja muuta mikrohistoriaa.
Lisäksi toivottiin, että kerronnan keskiöön nostettaisiin aiemmin pimentoon jääneitä ihmisiä, tarinoita ja yhteisöjä. Eri vähemmistöjen kuten saamelaisten, romanien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoita toivottiin näkyville museoon. Jälleen kerran osallisuus nousi merkittäväksi ominaisuudeksi, sillä aineistossa nousi esiin tarve ottaa vähemmistöt aina itse mukaan heitä koskevan näyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen.
Monipuoliset sisällöt
Näyttelyiden sisällöiltä toivotaan monitieteellisyyttä, moniaistillisuutta ja moniäänisyyttä. Myös sisältörikkaus ja elämyksellisyys nousevat esiin museolta toivottuina ominaisuuksina. Kronologisesti etenevien näyttelyiden tilalle tai vierelle kaivataan ilmiöpohjaisia näyttelyitä. Vastakkainasettelun tilalle tarvitaan kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden esiin tuomista sekä vuoropuhelua.
Toivotuissa näyttelyaiheissa esiintyy monenlaisia teemoja, muun muassa tiede, teknologia, elinkeinot, uskonto, noituus, kansantarut, arki, ruoka, muoti, sisustus, leikit, kirjallisuus, musiikki, urheilu, videopelit ja pop-kulttuurin ilmiöt. Sekä ajankohtaiset asiat että historia kiinnostavat näyttelyiden aiheina. Museolta toivotaan yhteistyötä esimerkiksi Oulun yliopiston kanssa sekä muiden museoiden kuten taidemuseon kanssa.
Oululaisuutta halutaan esille museon näyttelyihin. Oulun ja lähiseutujen historiaa, luontoa, kulttuuria ja alueelle ominaisia ilmiöitä kuten pyöräilyä toivotaan nostettavan esille näyttelyissä – monipuolisista näkökulmista tarkastellen. Lisäksi esimerkiksi Oulun tietotaitoa, yrittäjyyttä ja merkitystä teknologiakaupunkina toivotaan esille, kuitenkin samalla muistaen, että Oulu on muutakin kuin teknologiakaupunki. Teknologista osaamista voidaan tuoda esille nykytekniikkaa hyödyntäen virtuaalisina ominaisuuksina ja vaikkapa VR-kokemuksina.
Monet ovat toivoneet myös suositun Koiramäki-näyttelyn paluuta ja Pohjois-Pohjanmaan museon kestosuosikiksi muodostuneen Oulu-pienoismallin tuomista uusiin museotiloihin. Pienoismalliin liittyy monilla tärkeitä muistoja: se kuvastaa rakasta kotikaupunkia, tuo historian eloon ja sieltä voi vaikkapa löytää vanhan tai nykyisen asuinpaikkansa. Lisäksi osallistujien keskuudessa on ehdotettu pienoismallista jonkinlaista uudistettua versiota, jonka avulla kaupunkikuvan muutoksia voisi havaita ja vertailla. Joka tapauksessa museovierailijat jakavat mielellään Oulun kaupunkikuvaan liittyviä paikkamuistojaan pienoismallin äärellä uudessakin museorakennuksessa.
Kirjoittaja: Veera Sippola, ParasRakas museo korkeakouluharjoittelija
Lähteet:
Paaskoski, Leena; Siivonen, Katriina; Vähäkari, Noora; Latvala-Harvilahti, Pauliina; Pelli, Päivi;
Granlund, Maria; Hujala, Teppo (2022) Dynaaminen museo ja tulevaisuusperintöverstas. Käsikirja
museoiden ekososiaaliseen sivistystyöhön. Luston julkaisuja 6. Suomen Metsämuseo Lusto.