Moi! Mää oon Heidi, opiskelen sisustusalaa ammattikoulussa ensimmäistä vuotta ja pääsin onnekseni tänne työharjoitteluun. Kiinnostus heräsi syksyllä, kun kävimme luokan kanssa tutustumaan museoon. Siitä lähtien Pohjois-Pohjanmaan museo on ollut ensimmäisenä listallani harjoittelupaikoista, joissa haluan olla.
Pienellä paikkakunnalla, josta olen kotoisin, vallitsee käsitys, että museossa työskentely on pölyjen pyyhkimistä ja kassan takana seisoskelua. Itse tiesin kyllä työn sisältävän muutakin, kuten näyttelyiden järjestämistä, rakentamista ja suunnittelua. Silti museotyö on todella paljon monipuolisempaa kuin osasin ikinä aiemmin kuvitella.
Yllätyin myös muustakin museorakennuksen ulkopuolella työhön kuuluvasta työmäärästä sekä henkilökunnan määrästä. Henkilökuntaa on paljon ja kaikki ovat olleet todella mukavia. Olen kotiutunut tänne hyvin ja ei edes haluttaisi mennä takaisin kouluun, voisin jäädä tänne eläkeikään saakka. Museomestarin työstä tulikin unelma-ammattini ja toivoisin pääseväni tänne töihin tulevaisuudessa.
Harjoitteluuni on kuulunut veden perintöön liittyvän dioraaman suunnittelu ja toteutus. Tekemäni dioraama on osa kiertonäyttelyä ja se tulee kaappiin, jossa on renkaat alla. Materiaalivalinnat syntyivät melko helposti yhdessä ammattilaisten kanssa suunnitellessa ja hyviä YouTube-videoita katsellessa.
Harjoittelun pari ensimmäistä viikkoa meni dioraamaa suunnitellessa ja tutustuessa museotyöhön.
Otimme huomioon myös kestävän kehityksen ja käytimme mahdollisuuksien mukaan museolta löytyneitä ylijäämätavaroita, eikä kaikkea hankittu uutena.
Kolmannella viikolla pääsin käsiksi itse työhön ja aloitin muotoilemalla dioraaman pohjan Finnfoamista. Haastavinta projektissa oli pohjan mahduttaminen kaappiin ja oikeaan kokoon pääseminen, koska pohja muotoiltiin enimmäkseen poissa kaapista. Vaikka Finnfoam oli oikean kokoinen, päälle tulleet materiaalit kasvattivat kokoa yllättävän paljon, tämä vaati paljon hiomista leikkaamista. Seuraavaksi päällystin pohjan kipsillä, painoin kipsiin kiinni kiviä ja maalasin kokonaisuuden.
Viikko alkoi jäkälän värjäämisellä. Sekoitin ensin haluamani värin akryylimaaleista ja ohensin maalia reilusti vedellä. Sitten dippailin jäkälää maalissa. Lopputulos oli parempi kuin odotin ja ainoastaan yksi kerros maalia riitti.
Tein myös DAS-muotoilumassasta kaloja, jokirapuja sekä raakkuja ja maalasin ne akryylimaaleilla (blogin pääkuvassa).
Tulostimme kaapin oviin ja sisäseinään kuvia. Kaapissa olevassa taustassa on yhdistetty kaksi kuvaa. Ylempi kuva on Muhoksen Pyhäkoskesta, joka löytyi museon arkistosta ja alemman kuvan tein tekoälyllä. Oviin tulevat kuvat on aikaisemman harjoittelijan tekemä sarjakuvasta.
Tulostamisen jälkeen tapetoimme kaapin sisustan. Tapetissa itsessään oli valmiina liima. Meidän ei tarvinnut kuin suihkutella tapettia vedellä, jotta liima aktivoitui ja muuttui liisterimäiseksi. Laitoimme muutaman suihkauksen vettä myös seinille varmistamaan, että nestettä varmasti on joka kohdassa. Sitten vain asetettiin tapetti oikealle kohdalle.
Kaapin ovien sarjakuvat tulostuivat vauhdilla.
Historiaa ja nykyaikaa yhdistettynä taustakuvassa: yllä Muhoksen Pyhäkoski, alla tekoälyllä tehty kuva.
Kuivatin uunissa pajunoksia, joista rakensin lohipadon. Patoon otin mallia useista löytämistämme kuvista ja siitä tuli lanapatoa muistuttava rakennelma.
Harjoittelun ehkä jännittävin viikko! Vuorossa oli epoksin valaminen. Ensin laitoimme tekemäni maiseman muottiin, joka tiivistettiin silikonilla ja liimatiivistemassalla. Muotin seiniin suihkutimme silikonipohjaista irrotusainetta, jotta maisema myös irtoaisi muotista. Epoksivalu jouduttiin tekemään useana päivänä, koska kerrospaksuus sai olla ainoastaan 4,5 cm. Ensimmäinen kerros saatiin valettua ja aloimme jännittämään pitääkö tiivistykset epoksin siellä missä pitääkin. Pieni takaisku tulikin, kun oikeanpuoleinen etunurkka alkoi vuotamaan epoksia pienoismallin alle.
Kaikki kuitenkin pysyi muotin sisällä ja hävisimme vain näkyville tulevan epoksin määrässä. Valuja tehtiin viisi, mutta pinta jäi silti alle tavoiterajan. Lisää epoksia ei kuitenkaan enää kerkeä tilaamaan, koska edellisen kerroksen täytyisi olla vielä tahmea, kun seuraava valu tehdään päälle. Ennen kolmatta valua upotin sekaan kaloja. Harmillisesti edellisenä päivänä tehty valu oli kuitenkin liian pehmeää, vaikka todella tahmeaa olikin, joten kalat painuivat lähemmäksi pohjaa kuin olisin halunnut.
Valun jälkeen rakensin metsän maakumpareeseen.
Viimeiseksi liima-, tiivistemassasta syntyi aaltoja sekä korostukseksi vielä valkoista maalia ja valmista tuli.
En ollut ikinä ennen tehnyt mitään vastaavanlaista projektia ja tässä pääsin tutustumaan erilaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin. Työ oli todella mielenkiintoista, mukavaa ja jäin janoamaan lisää. Haastavinta mielestäni tässä projektissa oli oikeaan kokoon pääseminen. Mieluisinta oli maalien kanssa sotkeminen ja kokonaisuutena oman suunnitelman toteuttaminen. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta epätoivoon ei missään vaiheessa vaivuttu ja lopputulos onnistui todella hyvin. Tulee todella ikävä tätä paikkaa.
Valmis dioraama hienoine yksityiskohtineen. Kuva: Johanna Latvamäki.
Kirjoittaja: Heidi Paaso-Rantala, sisustusalan artesaaniopiskelija, OSAO
Kuvat: Heidi Paaso-Rantala
Lue lisää Heidin harjoittelusta blogista: heidisdecorart.blogspot.com