Ilmakitaraa dokumentoitiin yhteisölähtöisesti

Museot eivät ainoastaan säilytä menneisyyttä, vaan ne tallentavat myös nykyajan ilmiöitä tuleville sukupolville. Tätä oman aikamme dokumentointia kutsutaan nykydokumentoinniksi.

Kirjoittaja: Johanna Latvamäki ja Jonna Mölläri

Syksyllä yli 30 museota yhdisti voimansa nykydokumentointitempauksessa ja tallensi kokoelmiinsa toivoa. Tämän ainutlaatuisen tallennustyön takana on ammatillisten museoiden yhteistyöverkosto TAKO, joka keskittyy valtakunnallisen tallennusyhteistyön kehittämiseen ja ylläpitämiseen. TAKO-verkosto varmistaa, että jokainen museo tallentaa omaa erikoisalaansa vastaavia asioita, eikä päällekkäistä työtä tarvitse tehdä. Näin eri museot voivat keskittyä omiin vastuualueisiinsa ja rikastuttaa yhdessä kulttuuriperintöä.

Museoiden kokoelmat kattavat sekä aineellista että aineetonta elävää kulttuuriperintöä. Elävä kulttuuriperintö tarkoittaa tapoja, perinteitä, taitoja ja tietoa, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle ja pysyvät osana ihmisten arkea. Se ei ole vain historiaa, vaan se elää ja muuttuu ajassa, mukautuen nykyhetken tarpeisiin ja ilmiöihin. Tämä tekee siitä arvokkaan osan kulttuurista jatkuvuutta ja identiteettiä.

Pohjois-Pohjanmaan museo valitsi tallennuskohteekseen ilmakitaran soittamisen – ilmiön, joka on enemmän kuin pelkkä leikkimielinen harrastus. Ilmakitaran soittaminen kantaa mukanaan syvällistä rauhan sanomaa: ”Jos pidät kädessäsi ilmakitaraa, et voi pitää kädessäsi asetta.” Tämä aate, jota yhteisö kuvaa sloganilla ”Make Air Not War”, muistuttaa siitä, että toivoa on yhä jäljellä.

Ilmakitaraviikon aikana jaoimme 18 kertakäyttökameraa kolmessa eri tapahtumassa osana Toivon tallennusta. Tavoitteenamme oli kutsua yhteisömme mukaan dokumentoimaan toivoa ja ilmakitaran soittamista omista lähtökohdistaan ja näkökulmistaan. Tässä blogitekstissä kerromme, miten tallennus toteutui Airientation-tapahtumassa, Mustien Hevosten karsinnassa ja finaalissa.

Airientation tutustuttaa toimintaan

Ilmakitaransoiton viikon tapahtumien tunnelmia, henkilöitä ja ilmiötä itsessään taltioitiin valokuvin kolme päivän aikana–yhtenä iltapäivänä ja kahtena iltana. Keskiviikko alkoi tutustumisella ilmakitaroinnin mestarilliseen hallintaan Kulttuuritalo Valveella Airientation tapahtumassa, jossa ranskalaiset ja belgialaiset ilmakitaristikonkarit päräyttivät ilmoille Mastairclass ilmakitarashow:n. Mistäpä muustakaan mestarillinen ilmakitaristi on tehty kuin valloittavasta roolihahmosta oivaltavine nimineen, rokkistaran asenteesta, sisäisestä ja ulkoisesta ilosta sekä sukat jaloissa pyörimään saavan biisin esittämisestä. ”Airness”iä, jos esiintymisestä löytynee, niin vahvoilla ollaan. Tapahtumassa ennen kaikkea uudet ja vanhat ilmakitaristit, fanit, mediaväki ja kaupunkilaiset pääsivät tutustumaan toisiinsa. Valvesalin lavalla jammailtiin yhdessä ilmakitaraa ennen kuin matka jatkui kepeälle kaupunkikierrokselle ja sieltä Oulun Hartaanselälle. Siellä avattiin kaupungin uudehkon taitelijaresidenssin yhteyteen maailman ensimmäinen ilmakitarakoulu.

Paikallinen yökerho Mustien Hevosten näyttämönä

Rakkaus lajia kohtaan oli hyvin vahvasti aistittavissa torstain pimenevässä illassa, kun yökerho 45 Specialin ottivat haltuun 20 ilmakitaristia kahdeksasta eri maasta Mustien Hevosten karsinnassa. Alkuillasta alakerran backstagella oli kovat valmistautumiset käynnissä: ilmaharjoittelua kuulokkeet päässä, spandex-legginssien vetoa jalkaan ja esiintymismeikkien viimeistelyä. Tänä iltana oli vielä kahdeksalla ilmakitaristilla mahdollisuus taituroida tiensä ilmakitaran maailmanmestaruusfinaaliin seuraavalle päivälle. Mustien Hevosten ilmakitaristit olivat sekä osakilpailumaiden lähettämiä kilpailijoita että ilmakitarayhteisön sivuston kautta ilmoittautuneita.

Me museolaisetkin olimme kärppänä paikalla ja jaoimme seitsemälle vapaaehtoiselle yleisön jäsenelle kertakäyttökamerat ennen kuin varsinainen kisa alkoi. Osa oli kuullutkin museon nykydokumentointitempauksesta ja odotti innolla saavan olla mukana tallentamassa näitä rauhan puolesta puhuvia tapahtumia. Illan vaihtuessa yöhön riemu oli katossa ja finaaliin jatkajat olivat tiedossa. Yötä jatkettiin perinteisellä ilmakitarakaraokella eli Aireokella, jossa timantinkovat liikkeet ja sorminäppäryydet olivat valloillaan.

Ilmakitaraviikko huipentui finaaliin

Ilmakitarafinaaliin jäi jaettavaksi kymmenen kameraa, joista yhden pidimme itsellämme. Saimme annettua kaksi kameraa ilmakitaristikillpailijoille, joten saisimme kuvamassaan mukaan myös kaipaamiamme backstage-tilanteita. Kilpailun tuottaja järjesti myös meille museolaisille pääsyn kitaristien takatiloihin ja kävimmekin myös siellä räpsimässä kuvia tapahtumista.

Kameroiden jako Rotuaarilla sujui hyvin. Bongailimme ihmisvirrasta eri ikäisiä henkilöitä, joita menimme spontaanisti jututtamaan. Suuri osa ihmisistä oli varsin kiinnostuneita tempauksestamme, ja kuvaajat lähtivät innolla tallentamaan ilmakitaransoiton finaalia. Sää ei finaalissa suosinut, vaan vettä satoi loppukesän perjantaiyönä kaatamalla. Tästä huolimatta toivontallentajat eivät luovuttaneet kuvaamista ja finalistien kannustamista, vaan iso osa vapaaehtoisista kuvaajista pysyi kävelykadulla tapahtuman loppuun asti. Finaalin jälkeen keräsimme kamerat sovitusta paikasta kuvaajilta talteen ja yksi kameroista palautui meille jälkikäteen.

Toivon-tallennus ilmakitaran soiton MM-kisojen tapahtumien aikana onnistui Pohjois-Pohjanmaan museon näkökulmasta erinomaisesti. Saimme kokoelmiimme 409 uutta valokuvaa, 21 eri kuvaajalta, jotka olivat kotoisin 6 eri maasta. Blogissa näet yhden valitsemamme kuvan jokaisesta 18 kertakäyttökamerasta.

Oulun museo- ja tiedekeskuksen visualisti Juri Koivusilta käsitteli kertakäyttökameroilla otettuja valokuvia tätä blogia varten. Olemme Jurin kanssa sitä mieltä, että käsitellytkin kuvat ovat tyyliltään raikas retrotuulahdus menneisyydestä ja oiva lisä Pohjois-Pohjanmaan museon kuvakokoelmiin.

 

Lähteet ja lisätietoa:
https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/
https://www.takoverkosto.fi/fi/

 

Pääkuva: Nadjan kuva kanssatallentajista. Pohjois-Pohjanmaan museon kuvakokoelmat.