Arkeologiaa ja arvoituksia – Kohti näyttelyitä, osa 4

Kun kerron työstäni arkeologina, minulta kysytäänkin usein: ”Mikä on hienoin löytösi?” Tämä on vaikea kysymys, sillä jokainen tutkimus on ainutlaatuinen rakenteineen ja löytöineen. Arkeologille kokonaisuuksien muodostaminen rikkonaisesta aineistosta on usein kiehtovampaa kuin yksittäiset löydöt, vaikka esinelöydöt ovatkin tärkeä osa arkeologisia tutkimuksia ja jo itsessään mielenkiintoisia. Mielestäni löytöjen paras puoli on kuitenkin se, mitä ne voivat kertoa ihmisten arjesta, tavoista ja näiden muutoksista ajan saatossa.

Arkeologi selvittää, läpikäy ja valitsee

Viimeisen puolen vuoden aikana olen päässyt paneutumaan tarkemmin Oulun kaupunkikaivausten esinelöytöihin museon uutta ydinnäyttelyä silmällä pitäen. Löytöjä on valtavat kokoelmat, joista vain pieni osa on ollut aikaisemmin nähtävillä. Mutta kuvittele tämä: olet arkeologi, joka on juuri saanut käsiinsä valtavan määrän löytöjä kymmenistä kaupunkiarkeologisista tutkimuksista. Löytöjä on niin paljon, että tuntuu kuin olisit löytänyt aarrearkun. Tai kymmenittäin sellaisia! Nyt edessäsi on haaste: miten valita, mitkä löydöt pääsevät näyttelyyn, ja mitä nämä löydöt kertovat alueen asukkaista?

Ensimmäinen vaihe on tutkia löytöihin liittyviä raportteja ja löytöluetteloita. Näistä selviää muun muassa, mistä ja millaisista kerroksista löydöt on löydetty, mille ajanjaksolle löydöt ajoittuvat sekä tehdään alustavia tulkintoja esineistä ja niiden käytöstä. Nämä tiedot auttavat ymmärtämään paremmin löytöjen alkuperäistä käyttöyhteyttä ja aikakautta. Raportit voivat myös sisältää vertailuja muihin samankaltaisiin löytöihin eri paikoista, mikä puolestaan auttaa asettamaan esineet laajempaan historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Lisäksi raporteista löytyy tietoa esineiden kunnosta ja säilyvyydestä, mikä on tärkeää näyttelyitä suunniteltaessa. Huonokuntoiset esineet saattavat vaatia puhdistuksen lisäksi konservointia ennen esillepanoa.

Toinen vaihe on löytöjen läpikäynti. Tämän prosessin aikana voidaan tunnistaa muun muassa esineiden alkuperä ja käyttötarkoitus, jos näitä ei ole tunnistettu tai merkitty löytöluetteloon. Esimerkiksi ruukunsirpaleet voivat kertoa ruoan säilytyksestä ja valmistuksesta, kun taas työkalut voivat paljastaa, millaisia töitä alueen asukkaat ovat tehneet. Esineiden tyyli, materiaali ja valmistustekniikat voivat puolestaan auttaa ajoittamaan löydöt eri aikakausille. Varhaiset esineet olivat usein käsin tehtyjä, kun taas myöhemmät esineet teollisesti valmistettuja, mikä kertoo muun muassa teollistumisen vaikutuksista alueella. Tämä auttaa rakentamaan kronologista kuvaa alueen historiasta ja asukkaiden elämästä. Esineiden laatu ja koristelu voivat puolestaan kertoa omistajiensa sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta. Hienosti koristellut hopeaesineet viittaavat usein varakkaampiin omistajiin, kun taas yksinkertaisemmat esineet voivat kuulua työväenluokalle. Läpikäynnin aikana voidaan myös erottaa arjessa käytetyt esineet juhlaesineistä. Yksinkertaiset saviastiat olivat usein arjen käyttöesineitä, kun taas hienosti koristellut astiat saattoivat olla käytössä vain juhlatilaisuuksissa tai osoittamassa perheen asemaa.

Kolmas vaihe on löytöjen alustava valinta ja kokonaisuuksien muodostaminen valituista löydöistä yhdessä muun esineistön ja aineiston kanssa. Tämä on kuin palapelin kokoamista – jokainen pala on tärkeä, mutta vasta yhdessä ne muodostavat kokonaisen kuvan. Näyttelyn suunnittelussa onkin tärkeää, että esineet tukevat toisiaan ja kertovat yhtenäisen tarinan. Mutta jos jokainen löytö kertoo oman tarinansa, miten valita ne, jotka kertovat parhaiten koko tarinan? Löytöjä käsitellessäni olenkin huomannut, että valintaprosessi on ajoittain haastava, sillä jokainen löytö tuntuu yllättäen yhtä ainutlaatuiselta ja arvokkaalta.

Mitä näyttelyyn?

Koska kaikkia löytöjä ei kuitenkaan voida laittaa esille, suunnitteluun ja valintaan astuu mukaan näyttelyn teema. Tässä vaiheessa on syytä miettiä tarkoin, mitä haluamme kertoa löydöillä? Onko tavoitteena esitellä alueen asukkaiden arkea, juhlia vai jotain aivan muuta? Mitä tai kenen tarinaa löydöt kertovat? Löydöistä saatujen tietojen avulla voidaan luoda kokonaisuuksia, jotka eivät ainoastaan esittele esineitä, vaan myös kertovat tarinoita menneisyydestä ja ihmisistä sekä auttavat ymmärtämään alueen historiallisia yhteyksiä ja kulttuurisia merkityksiä paremmin. Tarinat voi liittyä esimerkiksi tiettyyn aikakauteen tai aiheeseen, mutta parhaimmillaan ne voivat myös herättää kiinnostusta ja arvostusta yhteistä kulttuuriperintöä kohtaan. Hienoin esine onkin usein se, joka kertoo tarinan ja jää siksi mieleen.

Olemme edenneet uuden ydinnäyttelyn suunnittelussa vaiheeseen, jossa näyttelyn pääteemat on suurelta osin valittu. Nyt teemojen sisältöjä hahmotellaan yhteistyössä suunnittelutoimiston kanssa, jotta ne saadaan elämään museon tiloissa. Samalla tehdään jo alustavaa esinevalintaa sekä mietitään uudenlaisia esittämisen tapoja. On ollut kiehtovaa käydä läpi kaupunkiarkeologisten tutkimusten aikana esiin kaivettuja esineitä ja niiden sirpaleita näiden teemojen pohjalta.  Ja miettiä, kuinka hauskaa näyttelyssä on pohtia, mitä nämä esineet kertovat menneistä ajoista – ehkä joku muinainen kaupunkilainen unohti avaimensa maahan ja nyt me ihmettelemme, miksi hän ei koskaan palannut hakemaan niitä. Tuleva näyttely tulee varmasti olemaan täynnä yllätyksiä ja uusia oivalluksia, jotka saavat kävijät pohtimaan niin menneisyyden mysteereitä, nykyisyyttä kuin tulevaakin, ja ehkä jopa nauramaan ääneen!

Mutta mikä olikaan hienoin löytöni? No, Hahtiperän hylky tietenkin! Tällainen ainutlaatuinen löytö on harvinaista herkkua kaivauksilla, eikä sellaista varmasti tule ihan heti uudestaan vastaan.

Kohti näyttelyitä -blogisarja:

Tutkijuutta ja työlaitoksia – Kohti näyttelyitä, osa 1

Lainaesineitä ja lähikuntia – Kohti näyttelyitä, osa 2

Lastennäyttelyitä ja luovuutta – Kohti näyttelyitä, osa 3